Hollandaise-kastikkeella gratinoitua Langusti-hummeria

25/04/2020
Hollandaise-kastikkeella gratinoitua Langusti-hummeria | Blog
Langosta gratinada con salsa holandesa
  • Raaka-aineet 4 hengelle

    2 kpl 800 g Tuoretta langusti-hummeria

    1 kg Karkeaa merisuolaa

    250 g Voita

    1 kpl Sitruunaa

    4 kpl Kananmunaa

    Suolaa

    Valkopippuria

    Virgen extra oliiviöljyä

    Ruohosipulia

    Valmistus

    Halaksie hummerit pituussuunnassa ja poista pyrstössä kulkeva musta suoli.

    Levitä merisuola uunipellille ja aseta hummerit siihen halkaistu puoli ylöspäin ja kuumenna uuni 200 asteeseen.

    laita voi sulamaan kulhoon ja anna sakan erottua ja value pohjalle ja vaahdon nousta pintaan. Poista vaahto pinnalta varovasti ja kaada juokseva kirkastettu voi kannuun niin että sakka jää kulhon pohjalle.

    Erottele keltuaiset valkuaisista ja laita ne kulhoon. Lisää keltuaisten sekaan 1 rkl vettä ja kypsennä vesihauteessa koko ajan sekoittaen vispilällä kunnes keltuaiset paksuuntuvat niin että pintaan jää sekoitus kuviot. Nosta kulho pois vesihauteesta ja lisää kirkastettu juokseva voi pikkuhiljaa koko ajan sekoittaen että kastike emulsionoituu.

    Kun kaikki voi on seassa mausta 1 sitruunan puristetulla mehulla, suolla, jauhetulla valkopippurilla ja silputulla ruohosipulilla.

    Sivele hummerin pyrstö oliiviöljyllá ja mausta suolalla. Peitä hummerin pään osuus hollandaise-kastikkeella jättäen pyrstö puhtaaksi ja paista noin 8 minuuttia uunissa 200 asteessa kunnes kastike gratinoituu hyvin ja pyrstö on juuri ja juuri kypsä.

    Tarjoile välittömästi.

    Suomi

    Español

    Sanasto

    Vocabulario

    Raaka-aineet

    Ingredientes

    Langusti-hummeri Langosta
    Karkea suola Sal gruesa
    Voi Mantequilla
    Sitruuna Limón
    Kananmunat Huevos
    Suola Sal 
    Valkopippuri Pimienta blanca
    Kylmäpuristettu neitsytoliiviöljy Aceite de oliva virgen extra
    ruohosipuli Cebollino

    Valmistus ja keittiövälineet

    Elaboración y utensilios

    Halkaista Partir
    Puoliksi Por la mitad
    Pituussuunnassa A lo largo
    Poistaa Quitar
    Peräsuoli Intestino
    Suolapeti Cama de sal
    Uunipelti Bandeja de hornear
    Laittaa Poner
    Kulho Bol
    Sulattaa Derretir
    Kokonaan Completamente
    Antaa levätä / vetäytyä Reposar
    Epäpuhtaudet Impurezas
    Laskeutua pohjalle Bajen al fondo
    Nousta pintaan Suban a la superficie
    Puhdas Limpio
    Vaahto Espuma 
    Valkoinen Blanca
    Lusikka Cuchara
    Kaataa Volcar
    Kirkastettu Clarificada
    Kannu Jarra
    Erottaa Separar
    Keltuaiset Yemas
    Valkuaiset Claras
    Keittää / kypsentää Cocer
    Vesihaude Baño maría
    Sekoittaa Mezclar
    Pysahtymättä Sin parar
    Vispilä Varilla
    Paksuuntua Espesar
    Pinta Superficie
    Jäädä / tulla sellaiseksi Quedar 
    Piirustus /jäädä kuvio pintaan Dibujo
    Nauha Hilo
    Tippua Caer
    Laittaa sivuun Apartar
    Tuli Fuego
    Vähän kerrallaan Poco a poco
    Tehdä kuin majoneesia Montar una mayonesa
    Lisätä Añadir
    Sitruunamehu Zumo de limón
    Puristaa Exprimir
    Silputa / hienontaa Picar
    Maustaa Condimentar
    Jauhettu Molido
    Voidella / levittää Untar
    Peittää Cubrir
    Pää Cabeza
    Reilusti Abundante
    Hollandaise-kastike Salsa holandesa
    Pyrstö / häntä Cola
    Puhdas Limpia
    Paistaa uunissa Hornear
    Lämpöasteet Grados
    Aikana Durante
    Tarjoilla Servir
    Heti / välittömästi Enseguida
    Kuuma Caliente

¿Quieres ser el primero en dejar tu opinión?

Regístrate con nosotros y así podrás crear tus comentarios, contar tus experiencias y participar en nuestro blog.

Tilaa uutiskirje

Pysy ajan tasalla uutisista ja uutuuksista
He leído, comprendo y acepto la política de privacidad
Informació sobre el tratamiento de datos